Miesompelija

Moi,

Mä oon Matti jolla on parta ja tää on mun verkkokauppa. Astu peremmälle.

Nimen PartaMatti sain kuuntelijoilta, kun tein YleX-kanavalle Parasta ennen! -9säriohjelmaa 2007-2016. Radio-ohjelman sivutuotteena aloitin DJ-keikkailun, joka oli hetken aikaa pääelinkeinoni radion ohella. Se oli kovaa aikaa se. Tuon puolen vuoden rykäisyn seurauksena syntyi Kuningas Matti ja ysäristit -dokumentti joka sai ensi-iltansa Ylellä keväällä 2015. Joukkoistettu dokumentti oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja sama tuotantotiimi teki vastaavan projektin Nightwish-yhtyeen kanssa.

Vaikka olen tehnyt radiota, keikkoja ja mun naama on välillä televisiossa, olen pohjimmiltani opettaja. Kuvataiteen opettaja Vaskivuoren lukiossa Vantaalla. Kaikki muu on vain harrastamista. Käsillä tekeminen on aina ollut mulle tärkeää. Se on helpoin tapa mulle irtaantua arjesta ja rentoutua. Olen pitkään harrastanut polkupyöriä, paitsi kulkuvälineinä, niin sosiaalisena yhteisönä, esteettisinä objekteina ja purkamisen ja kasaamisen kohteina. Polkupyöräpiireissä Tee-se-itse -henki on todella vahva. Moni valmistaa hattuja, laukkuja ja muita pyöräilyyn sopivia tarvikkeita. Yksivaihde.net -sivustolta alkoi myös oma kiinnostukseni ompelemista kohtaan.

Aloitin pari vuotta sitten ompelemalla ensimmäiset lippalakkini ja siitä homma lähti liikkeelle. Kaksi vuotta ompelin kompaktin kotimme pienessä keittiössä! Kesällä 2018 idea omasta työhuoneesta syntyi. Pienien mutkien kautta päädyin omille kotinurkille, Käpylässä sijaitsevan SurSur-ompelimon tiloihin. Mulla on ompelimo ompelimossa!

Ompeleminen on mielettömän hankalaa. Itselle ja perheelle on helppo tehdä, mutta valmistaa myyntiin passelia tavaraa on ollut uskomattoman iso haaste. Samalla se on kannustanut painamaan eteenpäin ja tikkamaan lisää saumaa! Kaupassa on Handmade-puolella minun valmistamia tuotteita ja valikoima elää koko ajan. Readymade-puolella on mun logolla valmistettuja paitoja ja kasseja teille, jotka haluatte tunnustaa brändiä! Arvostan!

Kiitos, että olet täällä ja hienoa, jos kotimainen mieskäsityö kiinnostaa! Ompeleminen on parasta!

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 4.12.2018 alkaen.

Verkkokauppa

Yksityisliike Matti Airaksinen
C/O SurSur Designs
Pohjolankatu 43
00610 Helsinki

+358504140820
matti@partamatti.com
www.partamatti.com
2461150-0

Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830
www.paytrail.com

Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Partamatti yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Yksityisliike Matti Airaksinen
C/O SurSur Designs
Pohjolankatu 43
00610 Helsinki

+358504140820
matti@partamatti.com
www.partamatti.com
2461150-0

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen, tilaus pyritään samaan kuriirille 1-3 arkipäivän kuluessa tilauksesta. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Tuotteet ovat pienissä erissä, käsin valmistettuja tuotteita, ellei toisin mainita. Käsityön jälki tulee ottaa huomioon asiakkaan tehdessä arviota tuotteen yksityiskohdista.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.